Lukijat

perjantai 26. syyskuuta 2008

Käyttökatkoksia.. päässä



Eilen vihdoinkin pääsin Neuropsykologille
muistitestauksiin. Kolmen tunnin testeissä huomattiin muistini heikentyneen melkoisesti. Eli käyttökatkoksia Mummin päässä.

Lääkärin mielestä oli hyvä että olin tullut ajoissa tutkimuksiin. Silloin hoito on mahdollista aloittaa ajoissa. Ei siis kannata odotella ja miettiä jos teiltäkin vastaavanlaista ongelmaa löytyy. Tutkimuksissa kyllä selviää jos ongelmaa ei ole olemassa.

Ensi viikolla neurologille ja kuulemaan vastauksia pään magneettiuvauksesta.

Muisti on kumma asia.. silloin kun sen kanssa ei ole ongelmaa, sitä ei huomaa olemassa olevankaan. Mutta annas kun se alkaa ilmoittaa ongelmista, se käy hermoille.

Unohdat ottaa aamulääkkeet (tosi tarpeelliset), unohdat kattilan liedelle, unohdat minne olet laittanut avaimet, minne siivonnut tärkeitäkin asioita ja puhut samat asiat läheisille ja ystäville useaan kertaan. Kaikki täkeät menot pitää kirjata ja muistaa katsoa että kirjasit ne eilen..
Ja jos vielä joku sanoo että on minullakin tuollaista, pitää vaan järjestää ajatukset päässä?? ei siinä muuta ongelmaa ole...?? Apua!!

Joskus itku ihan pääsee kun arkiasiat ei suju niinkuin ne pitäisi.

Muistaminen on paljon muutakin kuin jonkun nimen tai puhelinnumeron mieleen palauttamista. Arkielämässä moni valittelee huonomuistisuuttaan, kun kauppa-asia, kasvotutun nimi tai joku puhelinnumero ei tule mieleen sillä sekunnilla kuin tietoa tarvittaisiin.

Tuollaisessa tilanteessa moni alkaa puhua, joko vitsinä tai vähän vakavamminkin, dementiasta , ikään kuin muistisairaudet alkaisivat automaattisesti vaivata ikävuosien lisääntyessä. Niin ei kuitenkaan ole.

Muisti ei heikkene radikaalisti ihmisen ikääntyessä. Muistisairaudet ovat kokonaan toinen asia: ne pitää erottaa tavallisista muistamisen ongelmista.

Eli jos postaukset alkavat toistaa itseään niin yrittäkää ymmärtää.
Yritetään huumorilla selvitä tulevaisuuden muistamattomuudesta. :-))

Kaunista alkavaa viikonloppua teille Ystävät!

<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<

-Krisse-

18 kommenttia:

titta kirjoitti...

Todella hyvä ja tärkeä asia ottaa esille! Hyvä, että menit lääkärille ajoissa ja saat ohjeita ja hoitoa.

Minulla muisti pätkii päivittäin, unohdan kokoajan pikkujuttuja, mutta toistaiseksi ajattelen sen johtuvan noista kahdesta pienestä:) sillä minun muistini toimii heidänkin puolestaan ja aina ei omat asiat meinaa päähän mahtua.

Huumorista hyötyy varmasti muistikin. Aurinkoisia viikonlopun päiviä Vaaralaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Miten oikeassa olet: nimenomaan asiassa kuin asiassa, kun sen uskaltaa päivänvaloon nostaa, niin sen näkee ihan eri tavalla. Muisti on oikeastaan aika tärkeä työkalu kaikelle muulle! Vaan sanopa, miten hoitoon saa ohjattua ihmisen, joka ei itse ymmärrä eikä varsinkaan tunnusta ongelmaa itselleen? Poden asiaa oman äidin muistiongelmien takia... Hoitoon ei voi väkisinkään viedä.

Mari kirjoitti...

Minulla muistamattomuus johtuu väsymyksestä... Suhtaudut ihanasti huumorilla asiaan! Voimia arkeesi, jota muistamattomuus varmasti hankaloittaa. Hyvää viikonloppua;)

mimosamamma kirjoitti...

Huumorilla mennään eteenpäin, eikös niin, vaikka kyyneleet välillä kostuttavatkin poskia...en kyllä enää ikinä valita omaa "dementoitumistani" jos en löydä auton avaimia tai kännykkääni!

Anne/ Huvilaunelmaa kirjoitti...

Hienoa että kotikaupungissa pääsee ajoissa tutkimuksiin! Niin onnellisesti asiat ei naapurissa, isäni juoksi vuosikausia terveydenhoitajan luona muistikokeissa, ja kaikki oli omalääkärin mielestä ihan OK. Tarkempiin tutkimuksiin ei ollut pääsyä, paitsi yksityisesti sitten viime kesänä. Tuloksena Alzheimer ja lääkitys. Parempi olisi tietenkin ollut kun lääkitys olisi voitu aloittaa paljon aiemmin...
Hieno asia puhua rohkeasti omista vaikeuksista, se ei välttämättä kaikille olisi helppoa. Ja varmasti helpottaa omaakin oloa.
Mukavia viikonlopun päiviä, toivottelee Anne

Krisse kirjoitti...

Kiitos komenteista Ystävät!
Kyllä se muistin huononeminen on inhottava asia. Ja Mimosamamma , en tarkoittanut sinua kun sanoin että kaveri voivottelee että en minäkään muista....Tiedät että osoitelin sormellani jotakuta muuta:-))
Onneksi täällä pääsee nopeasti tutkimuksiin.
Muistin pätkiminen voi johtua stressistäkin mutta ei minun kohdallani.

Meillä myös vanhuksilla , tarkoitan lähiomaisia yli 70v., muisti ongelmaa on ja ei saa lääkäriin kun eivät itse huomaa mitään vikaa olevankaan. Valitettavaa. Kuitenkin meille jokaiselle kun kuuluu perusoikeuksiin itsemääräämisoikeus.

-Krisse-

mimosamamma kirjoitti...

Krisse-rakas, tiedän ettet tarkoittanut minua:))

Ada och Emil kirjoitti...

Minäkin olen onnellinen puolestasi, että saat asiantuntijoiden apua...olosi ainakin on varmasti turvallinen kun tiedät että apua on saatavissa :)

Ja kuule pätkii se muisti täälläkin, joskus vähän liikaakin. Tosin nuori olen, mutta sehän ei takaa mitään :)
Välillä sanon itseäni "hajapääksi" kun unohtelen asioita, hih!

Oikein mukavaa viikonloppua Sinulle...

jaana kirjoitti...

Minullakaan ei muisti toimi aivan täysillä - tosin se on kuulemma stressin ja masennuksen aikaansaamaa. Dementian kanssa emme pelleile. Mieheni täti sairasti Altzheimerin taudin, joten läheltä olemme joutuneet seuraamaan muistin pakenemista.

((((((voimahaleja))))))) sinulle!!!

- jaana

Aatulan Äiskä kirjoitti...

Hyvä, että pääsit ajoissa apua saamaan ja ilmeisesti sitä on nyt myös tulossa!

Voin vain kuvitella tuntemuksesi. Pikku-ukon syntymä teki minulle muistitepposet ja se oli oikeasti todella pelottavaa. Ja pahinta asiassa oli toisten vähättely, ylitin mm. suojatietä, katsoin, että auto on tulossa mutten ymmärtänyt odottaa vaan kävelin vaan. Ihan hirveää aikaa, onneksi vaiva on helpottanut. Ja herra Tee erehtyi pari kertaa tekemään omasta mielestään hauskan tempun, sanoi etten ole mitään puhunut jostakin asiasta , olin varma että olin puhunut ja riitaahan siitä tuli kun multa petti hermot ettei tämä nyt ole leikin asia. Hyvö kun muistin nimeni ja lapseni hoitaa. Olen joskus vähän huumorintajuton, itseäkin välillä asia häiritsee.

Huumorilla selviää monesta elämän kiperästä tilanteesta;-) Voi hyvin ja lämmintä, syksyistä viikonloppua Vaaralaan
Marjut

Krisse kirjoitti...

Hyvää viikonlopoua!
Töihin huomenna ja sunnuntina. Kiitos kannustamisesta Ystävät!

Anonyymi kirjoitti...

multa joskus katoaa sana kokonaan, pystyn kuvailemaan täysin mitä aina tarkoitan ja kertomaan että mihin sitä juttua tarvitaan, nimi vaan ei tule suusta ulos. kerran jopa sitten piirsin sen kun eivät muut arvuuttelusta huolimatta sitä tienneet. tätä tosin on ollut mulla kai iät ajat. kalenteria käytän, mutta lienee meillä ihan tarpeenkin kun 7 ihmistä touhuaaomiaan ja jokaisella on niitä menojaan.

kaunista viikonloppua sinulle toivottaa kati

Marja Kristiina kirjoitti...

Tärkeä aihe ja koskettaa minun elämääni myös hyvin läheisesti.

Hienoa että tutkimukset on aloitettu eikä asia pääse enempää pitkittymään.

Lämpimät viikonlopun toivotukset
MK

Clarissa kirjoitti...

Lämpimät viikonlopputoivotukset ja valoisaa syksyn jatkoa sinne Vaaralaan.

Possumamma kirjoitti...

Teknisestä neuvonnasta päivää... :)

Mustaat hiirellä sen tekstin, jonka haluat muuttaa tiettyyn muotoon/fonttiin. Sitten valitset siitä tekstilaatikon yläpalkista asian, mitä haluat sille tehrä;

eli vasemmassa reunassa on kirjasin -vetovalikko, josta fontti vaihtuupi.

vieressä on 2 T:tä, joista tapahtuu mun mielestä se tärkein, eli tekstin koon valinta (monet kirjoittaa niin pienellä täällä blogimaailmassa, että jääpi kyllä tekstit lukematta!).

b = tekstin paksuntaminen/tummentaminen

vino i= tekstin kursivointi/ meneepi vinoon

T & väripaletti= tätä klikkaamalla saapi valittua tekstin värin

Maapallo= saapi laitettua linkin johonkin sen sanan kohralle, jonka on mustannut

Sitten tuleepi nämä tekstin tasaukset joko vasemmalle (se perinteisin), keskelle (itse käytän tätä esim. resepteissä, niin näyttääpi paremmalta ainakin mun silmään;) ) & oikealle.

Siinäpäs oli nuo tärkeimmät; aina siis täytyy pitää haluamansa teksti (jos vaihtaa fontin koko kirjoittamaansa tekstiin, niin sitten ihan koko teksti!) mustattuna, kun jotain muuttaa.

Toivottavasti tästä oli apua:)

Muistiongelmat ovat vakava asia, toivottavasti sulla syy saataisiin selvitettyä, ja löytyisi apu tuohon vaivaan.

Itse seurasin, kuinka alzheimer nakersi mammaani rajulla kädellä kohti viimeistä yötä eikä ollut alkuunkaan mukavaa seurattavaa, kamala tauti!

elina kirjoitti...

Voimia sinulle tuon vaikean asian kanssa.
Minä tiedän mistä puhut, kun kerrot muistamattomuudesta, eikä todella tee mieli kuulla leikinlaskua siitä. Joskus kun itsellä on oikein vaikeaa, perheen sisäinen huumori auttaa.
Minulla on ms-tauti ja se aiheuttaa kaikenlaista harmia.Kun sekoilen sanoissa, sössötän, muisti ei pelaa ja toistan sanojani, niin tyttäret sanovat, että äidillä on piuhat sekaisin ja häiriöitä kansainvälisissä yhteyksissä. Vierailta en kuitenkaan moista leikkiä jaksa sietää, mutta jotkut ystävät,joilla on samat huolet, saavat kyllä irroitella aika rajustikin.
Toivottavasti magneetti ja neurologi saavat selvyyden, mikä mättää ja saat asianmukaisen hoidon.
halaus elinalta

Sirkka kirjoitti...

Krisse kulta, päässäsi ei ole mitään vikaa, sen saat kuulla. Sinulla on ja on ollut kaikenlaista niin paljon... aivot järjestelevät asioita tapahtumia nukkuessasi...

Rauhallisia yöunia

Krisse kirjoitti...

Kiitos taas kaikille Ystäville kannustavista kommenteista. Huumoria, huumoria sitä tässä tarvitaan että eteenpäin mennään.

Sirkalle: Valitettavasti on jo todettu että muistin pätkiminen on minulla todella fyysinen vika ei psyyken puolella. Se olisikin helpompi kestää jos vaivat aiheutuisi srtessistä. Sehän menee kyllä ajan kanssa pois. Mutta kalkkeutuneet verisuonet ei oikein muuksi muutu. Mutta ei hätiä, mennään päivä kerrallaan.:-))

Kiitos Posuumammalle ohjeistuksesta. Josko jo seuraava teksti olisi erilaiella fontilla...

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Pikkusiskolle

Lahjan parhaan jos lapselle antaa vois,
vierelle jonkun kulkua turvaamaan tois,
pölyt tytön polvista pyyhkimään pois.
Onnea, iloa, ihmeitä koettaviksi,
hyviä hetkiä kera rakkaiden elettäviksi,kaiken tään pienelle lahjaksi sois.
Ei pieni puu vielä myrskystä tiedä,
ei pieni puu vielä myrskyä siedä.
Olethan suojana pienelle suuri puu,jotta pienellä juuret vahvistuu.

Kiitos Sirkka!

Kiitos Anne!

Kiitos Possumamma!

Kiitos Possumamma!

Nähdään pian!

see you soon

tausta

Powered By Blogger