Lukijat

tiistai 21. lokakuuta 2008

Miksi halusin pienenä, mitä minusta tuli ja mikä haluaisin nyt olla..



,,,,,Kun olin oikein pieni alle kouluikäinen , halusin olla KÄTILÖ. Se oli unelma ammattini silloin ja myöhemminkin. Minusta ei tullut Kätilöä.

Tuli kyllä terveydenhoitoalan ammattilainen. Ehdin tehtä sitä työtä melkein kolmekymmentä vuotta

Siis vuosia melkein 30v. työtä akuutissa sairaalassa. Erilaisilla osastoilla.Hoitajana...
Pidin työstäni ja olisin varmaan siellä vieläkin ellei olisi tapahtunut jalkani vammautumista.
Eläkkeellä olen ollut jo muutaman vuoden.

Kun aloin päästä jalkani kanssa jonkinlaiseen kuntoon aloin tehdä työtä akuutissa kriisikeskuksessa ja Turvakodissa. Onneksi olin valinnut eriloistumisaloiksi mielenterveys-päihde ja kriisityön. Sekä polikliininen työ.. siitä oli suuri apu hakeutuessani tekemään sijaisuuksia..

Olisi pitänyt jo nuorena ajatella että sosiaalipuolen työ on mukavaa ja mielekästä. Se on mielenkiintoista ja palkitsevaa. Teen sitä työtä edelleen noin kuusi päivää kuukaudessa. Sopivasti, sanoo oikea jalkani....

Ja ajatuksissani olen myös miettinyt miksi minusta ei tullut ATK insinööriä. Olen kiinnostunut tietotekniikasta ja olen omasta mielestäni siinä hyvä. Mutta ei tullut.
En koskaan haaaveillut lentoemännän ammatista. en lääkäriksi tulemista.En halunnut opettajaksi...
Kai sitä ihminen jotenkin tietää mikä on se oikea ammatti.. mihin on jotain annettavaa.

Mielessäni on ollut myös sellainen kun rekkakuskin ammatti. Kaikki kunnioitus heille. Työ on raskasta. Ajat kelilla kuin kelillä. En pystyisi siihen.. Onneksi on rekkakuskeja ja se on heidän toiveamattinsa. Katson heidän työtään suurella kunnioituksella.

Kaikenlaista sitä haluaisi ja olisi halunnut.. olla vaikka mikä...

Mutta mitä haluaisin olla nyt.

Haluan olla Äiti, Mummi, Puoliso, Sisar , Täti ja Kummitäti. Niissä on ammattia kerrakseen, ainakin minulle. Toivon että voin täyttää niiden vaatimukset edes jotenkin ..rakkaudella ja tunteella.
Niihin tarvitaan paljon muutakin kuin koulussa oppimista ja kirjoista lukemista. Mummina olo on tällä hetkellä maailman paras ammatti. Ja Kamulle puoliso, siinä on joskus vielä opettelemista. Vaikka on opeteltu sitä jo kaksikymmentä vuotta... Ja haluaisin olla hyvä sisar, vaikka se joskus tuntuu todella haastavalta ja joskus raskaaltakin.

Postausta kirjoittaessa tulee jotenkin haikea mieli, sitä katselee omaa elämäänsä taaksepäin. Miettii omia valintojaan, oliko ne oikeita vai vääriä.

Kaikella on tarkoituksensa, elämänpolku jota joku ohjaa ja vie eteenpäin, itse asiassa käsikirjoitus on kirjoitettu , vuorosanoja ei vain ole annettu, ne tulee sydämestä näyttämö on aluksi tyhjä, esirippu nousee ja laskee näytäntöjen välillä, voi tulla ablodeja tai buuausta mutta kaikesta huolimatta näytelmä jatkuu ja jatkuu (-Positiivarit-)

Siis olkaamme onnellisia siinä missä olemme juuri nyt. Halauksin Krisse

29 kommenttia:

taburetti kirjoitti...

Hiljaista!!!!
Aivan upea kirjoitus sinulla!!
Paljon ajatuksia ja asiaa.
Ihanaa tiistai päivää sinulle!!
Toivoo Jaana, ei vielä mummo, mutta toivottavasti jonakin päivänä saan sen kunnian!!

Krisse Mummi /Vaarala kirjoitti...

Kiitos Jaana kommentistasi. Hyvää illan jatkoa.

Aatulan Äiskä kirjoitti...

Kauniisti Krisse kirjoitit! Jotenkin aavistelinkin, että olet sosiaalipuolella. Minä halusin lapsena eläinlääkäriksi kunnes tajusin ettei minusta siihen ole, luonto on välillä niin julma ja raaka. Suren näitä menetettyjä nelijalkaisia pitkään ja hartaasti eikä päätös ikivihreistä ole koskaan ollut helppo, järki sanoo yhtä ja sydän toista. Eli en hirmuisen ammattimaisesti kykene asiaan suhtautumaan. Vaikken unelma-ammatissani olekkaan, olen suht tyytyväinen. Ja terveys on mulle tärkeintä, kiitollisena herään aamuisin.
Ihanaa viikon jatkoa mummille ja Kamulle!

Krisse Mummi /Vaarala kirjoitti...

Aatulanäiskälle kiitos kommentista.
Pääasia on onnellinen elämä ..

PiaMaria kirjoitti...

Kaunis ihana kirjoitus!!

Pienenä halusin eläinlääkäriksi ja äidiksi. Vähän vanhempana halusin seikkailijaksi ja rokkitähdeksi tai tällaisen vaimoksi. Uraa valitessa ymmärsin että eläinlääkärinura johtaisi vain moniin pyörtymisiin sekä liian monen eläimen adoptioäidiksi.

Päädyin pedagoogiksi. Ja äidiksi. Ja muusikon vaimoksi. Ja kissan emännäksi.

Olen tyytyväinen siihen mitä elämä minulle valitsi.

Uskon että minulle suotiin mitä minun uskotaan hallitsevan.....


Syyshalauksin Pia

Meke kirjoitti...

Näin suorittamis-työstä pois kouluttautuneena ja muutamia vuosia vasta hoitotyötä tehneenä, ymmärrä kyllä mistä puhut. Onpa filosofista vähän katsella taaksepäin ja todeta ettei se elämä nyt niin mahdottoman pieleen ole vienyt ja vaikka olisikin niin olet ojasta ylös päässyt. Oikealla alat tunnut olleen ja olevan. Terveisiä.

maano kirjoitti...

ihana kirjoitus ..

mimosamamma kirjoitti...

Hei hoitajatäti!
Sinä olet ollut oikeassa, melkein kuin sinulle räätälöidyllä alalla, siitä ei ole epäilystäkään:)
Minä olisin halunnut (ja haluaisin vieläkin, vaan on jo myöhäistä) arkeologiksi, kaivelemaan vanhoja hautoja, tutkimaan ikivanhoja kulttuureita, esineitä ja hurjimmissa haaveissani olen ollut Egyptissä kaivamassa esille jotain uutta löytöä aarteineen.
Mutta täällä kökötän kuin tatti metsän reunassa, jees:)

mimosamamma kirjoitti...

Siis: olet ollut oikeaLLa alalla:))

Mari kirjoitti...

Kaunis ja mielenkiintoinen kirjoitus... Minäkin olen sairaanhoitaja, joten voin kuvitella kuinka taitava sinusta on tullut työssäsi kolmena kymmenenä työvuotenasi. Minulla on suoraan sanottuna vähän jopa ikävä niitä hommia. Työaikoja ei niinkään. Nostan sinulle hattua monesta hienosta saavutuksesta elämässäsi:) Voit olla ylpeä.

jaana kirjoitti...

Voi, ajatukset lähtivät kaihoisaan lentoon kirjoituksesi myötä!
Minusta piti tulla lääkäri. Lukiossa alkoi pitkä matikka ja fysiikka ahdistaa, joten se siitä.....tuli nuorten kanssa touhuaja ja päihdetyöntekijä. Ja nyt kehäraakkina ja sairaana kuntoutustuella, kun ei kestä selkä eikä jalat.......

elina kirjoitti...

Juuri nyt ei pitäisi katsella taaksepäin, vaan yrittää kurkistella eteenpäin, vaikka pimeältä tänään elämässäni näyttääkin.
Minusta tuli lastentarhanopettaja, mutta työurani tein hallinnollisella puolella, lasten hyväksi kuitenkin. Ja tuli minusta kuvataidekasvattajakin, sitä työtäkin tein teideopettajana muutaman vuoden. Sisustussuunnittelua en koskaan aikonut työkseni tehdä, vaan tulipa sitäkin ammattia harjoitettua jokunen vuosi.
Kaikki työni ovat olleet mielenkiintoisia ja haastavia, mutta työhistoriani jäi vain noin viidentoistavuoden mittaiseksi. Sitten iski ms-tauti ja jäin eläkkeelle 39-vuotiaana.
Nyt yritän olla tukena puolisolleni ja äitinä aikuisille tyttärilleni.
Haaveilin vanhasta talosta maalla, sain vanhan talon kaupungista. Haaveilin kotiäidin urasta isossa perheessä, jäin kotiin kun kaksi lastani olivat murrosikäisiä.
Tänään ei ole unelmia, mutta ehkä jo huomenna on.

päivi kirjoitti...

ihana ja niin kaunis postaus<3
arvelinkin sinut empaattiseksi hoitotyön tekijäksi kirjoituksistasi päätellen...
oletkin varmasti ollut oikeassa ammatissa:D
ja mukavaa kun vieläkin pystyt tarjoamaan apua ja ajatuksiasi monille niitä tarvitseville... on ollut varmasti ihanaa tehdä työtä sydämellään<3
itse en ole pystynyt tekemään koulutusta vastaavaa työtä sairauksien takia mutta olen kuitenkin tyytyväinen työvuosiini ja että olen työssä yleensä pystynyt olemaan...
elämä ei aina mene niinkuin suunnittelee mutta jokainen päivä on lahja, sen olen oppinut kuitenkin vuosien mittaan....
terveys on kallis ja korvaamaton asia, sen sitten huomaa kun sen menettää:(siis välillä kontaten mutta eteempäin kuitenkin!
lämpimin terveisin nyt hyvässä kunnossa oleva päivi

Karita kirjoitti...

Ihana kirjoitus joka herätti paljon ajatuksia....

Minusta piti tulla urheilija tai ei pitänyt vaan haaveilin aina siitä...
Lajilla ei ollut niinkään väliä koska pidin kaikista juoksusta, pesäpallosta, pituushypystä, hiihdosta, jääkiekosta jne...
Vaan eipä tullut urheilijaa vaan tavallinen duunari.
Urhelu ja liikunta edelleen hyvin lähellä sydäntäni mutta vain harrastus mielessä:)

Karita

Krisse Mummi /Vaarala kirjoitti...

Kiitos ystävät!
En kaipaa sairaalatyötä enää. työtä kyllä, halua kuulu johonkin joukkoon, Kun on koko ikänsä työtä tehnyt. Ja uskon että teen nyt sellaista työtä joka on minulle tarkoitettu. Ikä ja elämän kokemus auttavat nykyisessä työssäni suunnattomasti.
Vanhin lapsenlapseni halajaa kirurgin ammattia. Ja on valinnut jo kaikki kouluaineetkin lukiota ja jatko-opiskelua silmälläpitäen. Ja tyttö on tosissaan.

Elina:
Erikseen sinulle haluan sanoa, mikä asia liekään mielessäsi murheena tällä hetkellä, toivon sinulle voimia ja uskoa huomiseen ja tulevaisuuteen.
Unelmasi ovat toteutuneet ja ajattele niitä ilolla. Ja äitini sanoin, ihmiselle ei anneta niin suurta taakkaa että sitä ei jaksa kantaa.
Vaikka elämä kohteleekin joskus meitä mielestämme epäoikeudenmukaisesti, kaikella on tarkoitus.
Puhallan sinulle rauhaa ja uskoa huomiseen ja tulevaisuuteen.Phuu. phuu.. sinne tuli.
Ystäväsi Krisse

Nina kirjoitti...

Ajatuksia herättävää pohdintaa.
Aina tietyin ajanjaksoin tulee pohdittua elämäänsä ja ainakin minulla monet "inventaariot" osuvat ikäkriisien kohdille.
Minusta piti alun alkaen tulla äiti, se oli number one - ehdottomasti ja onneksi sainkin kolme lasta, nyt jo nuoria aikuisia.
Ammattihaaveeni romuttuivat jossakin vaiheessa nuoruutta, kunnes sitten kaiken ohessa kouluttauduin ammattiin, joka ei ole mikään erityinen kutsumusammatti.
Ajauduin jostakin syystä kulttuurin alalle, jossa on omat koukeronsa räiskyvien taiteilijoidensa kera. Nyt olen virkavapaalla ja miettimässä, mikä minusta kenties seuraavaksi tulee;
mummo - kenties jonakin päivänä. Kummi olen 8-vuotiaalle siskontytölle, jonka kanssa huomenna polskimaan uimahalliin.
Vaimo olen ollut samalle miehelle kohta 25 vuotta. Niin se aika kuluu :)

Vuokko kirjoitti...

Kaunis kirjoitus, niin kuvastaa sanojen asettelu jo sen, mikä olet. :)
Minulla ei ollut lapsena kuin yksi haave: tulla suuren perheen äidiksi ja sitähän minä olen! Ammattia,jonka olisin koulunpenkillä opiskellut, ei minulla ole. Kiinnostuksen aiheet vaihtelivat laidasta laitaan,enkä halunnut opiskella nuorena vain siksi, että joku tutkinto pitäisi suorittaa.Nyt kun kotiäitivuodet alkavat olla ohitse,niin opiskelumotivaatio on korkealla ja ehkä elämänkokemus jo ohjaa automaattisesti siihen suuntaan,että tuleva ammattini tulee olemaan sitä,mistä oikeasti tykkään ja osaan...

Krisse Mummi /Vaarala kirjoitti...

Vuokko ja Niina!
Mukavaa kun kommentoitte. Minulle tuo elämän pohdiskelu on ollut viimeaikoina useastikin tapahtuvaa, Kohta kuusikymppisenä tuntuu siltä että enemmän on eletty kuin on elämää edessäpäin. Siksi haluaisin elää sen niin että annan kaikkeni läheisilleni ja toivon heille onnea, menestystä ja rakautta.

Miten tämä nyt tuntuu kovin murheeliselta tämä asioiden pohdiskelu. Joskus on näin vaikka ei mitään suruja ja murheita itsellä olekkaan.
Rauhaisaa iltaa teille molemmille.

mimosamamma kirjoitti...

Joskus kirjoittaminen on kuin terapiaa: kun alat miettimään elämän vaiheita, niin valtava määrä tunteita saattaa nousta pintaan, muistoja jotka on muka unohtanut. Kehoomme on myös jäänyt muistijälkiä kaikesta kokemastamme, hyvästä ja pahasta ja sekin reagoi monella tavalla, joskus jännityksenä ja ahdistuksena, joskus rentoutumisena. Rosen-terapia oli ainakin minulle uskomaton matka oman kehoni muistiin.
Ja elämän rajallisuus on päivä päivältä vaikeampaa hyväksyä, jos sitä miettii niin mieliala laskee kuin kissan häntä, ja tuleehan sitä mietittyä, ihan liian usein...

Anonyymi kirjoitti...

Heippa Krisse!
Ihana kirjoitus sinulla. On mukavaa välillä pohtia, että miten sitä elämä kuljettaa, eteenpäin mennään, suuntaa välillä vaihdellen. Minusta on mahtavaa, että jaksat tehdä sosiaalipuolella töitä. Sulla on siellä paljon annettavaa. Ja se on todella hienoa, että jalkasi on paremmassa kunnossa, melkein itketti kun viimeeksi oli puhetta siitä sun jalasta. Lapsenlapsesi rakastavat varmasti sinua ja ovat onnellisia, että heillä on sinunlaisesi Mummi.

Johanna

Krisse Mummi /Vaarala kirjoitti...

Kiitos kommentistasi Johanna!
Jalka on mitä on mutta yritetään pärjätä sen kanssa. Joskus jopa laitan korkkarit jalkaan ja liikun tosi hitaasti. Pitää muka olla naisellinen välillä...

Katja - Bag End kirjoitti...

Juu, kyllä minullakin noita toiveammatteja on ollut. Ihka 1. taisi olla parturi-kampaaja ja harjoittelin leikkaamalla hiukset barbeiltani. Oli vain ikävää kun jälkikäteen tajusin että barbit eivät kasvata niitä hiuksia takaisin... Ursula kirjoja lukiessani halusin sairaanhoitajaksi. En kestä nähdä verta ym laisinkaan, joten täysin väärä valinta. Mutta Ursula kirjoissa oli aina jokin komea lääkäri kuvioissa mukana ja se oli niin romanttista... Etsivä ja arkeologi kiinnostivat myös ja en edes muista niitä kaikkia.

Mutta vieläkään en ole IHAN varma mikä haluan olla kun kasvan isoksi :-)

Krisse Mummi /Vaarala kirjoitti...

Katja:
Vielähän sinä ehdit tehdä vaikka mitä.. ennenkuin olet yhtä vanha kuin minä...
Miettimismyssy päähän ja suunnittelemaan uutta ammattia. :-DD

Eihän sitä tiedä mitä itsekkään keksii...

Subzerock kirjoitti...

"... Niihin tarvitaan paljon muutakin kuin koulussa oppimista ja kirjoista lukemista." Näinhän se menee, elämä opettaa tärkeimpiä juttuja. Laura-kissalle <3 terveisiä. "Jos olisin..." -haasteen kuvat on niin suloisia. Pienenä Subbari tahtoi olla S-marketin kassa. Kaipaan niitä aikoja, koska myöhemmin aikuisuuden ahneus iski ja päätin käsikirjoittaa Oscar-elokuvan.

Maikki kirjoitti...

Tervehdys!
Aivan ihana kirjoitus! Näin se vaan on, aina emme voi olla ylpeitä menneistä ajoista, mutta ilman menneisyyttä emme olisi näitä ihmisiä joita nyt olemme.
Tärkeintä on pyrkiä onnellisuuteen. Kaikilla ihmisillä on eri lähtökohdat elämälle, mutta jokainen haluaa tulla onnelliseksi.
Olet suoritunut hienosti auttajan työstä ja sulla on todella kauniita ajatuksia:)
Voimia kaikille!
T:Maikki

Clarissa kirjoitti...

Hei, olipa tosiaan kaunis ja ajatuksia herättävä postaus sinulla, kuten niin monet jo tässä edellä ovat todenneet. Myös kommentit siihen ovat mielenkiintoisia.Paljon oli luettavaa.

Marja Kristiina kirjoitti...

Hirvittävän hieno kirjoitus, jota todella jäin jälleen kerran miettimään. Erityisesti taaksepäin katsomista, omia valintoja.

Minusta tuntuu että vaikka (liian) usein olen tyytymätön, en ehkä silti valitsisi mitään toisin jos saisin sellaiseen uuden mahdollisuuden. Ja elämässäni olen juuri siinä paikassa jossa minun kuuluukin olla, kaikkien pienten ja suurten valintojeni jälkeen.

Minusta piti tulla lääkäri. Tuli humanisti joka kirjoittaa työkseen -- ja joka ei jaksa nyt tehdä mitään työtä. Sairasloman jälkeen minusta ehkä vielä joskus tulee jotain muuta.

Onko edessä oleva avoin tie toivoa ja uskoa herättävä vai pelkästään pelottava? Tällä hetkellä en tiedä.

Krisse Mummi /Vaarala kirjoitti...

Maikki,Clarissa ja Marja-Kristiina:
Kiitos kommenteista. Mukavaa että postaus on herättänyt ajatuksia.. se oli sen tarkoituskin samalla kun itse mietin omaa työelämääni.
Kiitos ystävät!

PiaMaria kirjoitti...

Palasin Krisse taas tähän postaukseen, koska se herätti myös hirveästi jälkiajatuksia.
Huomasin miten olin unohtanut olla tässä hetkessä kiitollinen siitä miten mihin minä olen päässyt.....
Asiat eivät ole ihan niinkuin ne nuorena suunnittelin, mutta olen jokaisesta hetkestä kiitollinen ja iloinen, ja olenkin tullut siihen tulokseen että isona minusta tulee /haluan olla ihminen joka osaa iloita siitä mitä minulla on.
Kiitos Krisse!

Haleja Pia

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Pikkusiskolle

Lahjan parhaan jos lapselle antaa vois,
vierelle jonkun kulkua turvaamaan tois,
pölyt tytön polvista pyyhkimään pois.
Onnea, iloa, ihmeitä koettaviksi,
hyviä hetkiä kera rakkaiden elettäviksi,kaiken tään pienelle lahjaksi sois.
Ei pieni puu vielä myrskystä tiedä,
ei pieni puu vielä myrskyä siedä.
Olethan suojana pienelle suuri puu,jotta pienellä juuret vahvistuu.

Kiitos Sirkka!

Kiitos Anne!

Kiitos Possumamma!

Kiitos Possumamma!

Nähdään pian!

see you soon

tausta