Lukijat

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Lauantain saunatarinoita

Ellan piirros saunareissun jälkeen.

Silloin kun Ella Ilona vierailee Mummin ja Papan luona, silloin aina lämmitetään sauna.

Vaaralan saunaan mennään ulkokautta ja se on puillalämpiävä. "Vanhanaikainen "niinkuin Ella sanoo.
Mummin saunaan mennään kylpytakki päällä ja tossut jalassa. Talvellakin.. Sekin on jännää..talvella ulos ilman vaatteita..:-)

Ja Mummin sauna on siitä erikoinen että siellä liikkuu tonttuja muulloinkin kuin joulun aikaan.
Saunatontut suojelevat saunaa ja niille laitetaan aina oman saunomisen jälkeen vettä pieneen vatiin ja niiden vuoro on kylpeä Ellan ja meidän jälkeen.
Ja noin tunnin päästä mennään katsomaan joko tontut on käyneet saunassa kylpemässä. Sen tietää siitä että pikkuinen vati on tyhjä vedestä.
Kun Pappa heittää löylyjä silloin pikkuiset tontut kilvan reintävät saunaan. Se näkyy ainoastaan pikkuisina kipinöinä saunan kiukaan hormissa. Joskus tonttuja on oikein suuren suuri lauma ja joskus vain muutama.
Mummin ja Papan silmä ei ole koskaan nähnyt tonttuja ihan oikeasti, mutta Ella on nähnyt...ja monta kertaa.
Kuulemma vilkuttavat Ellalle ja katoavat mystisesti saunan paneelin alle.
Saunatontut ovat tosi pieniä, vain muutaman sentin kokoisia.

Jokainen saunomisreissu tehdään myös varjokuvia.
Saunasta sammutetaan iso valo ja sitten kynttilät sytytettyinä aloitetaan...
Käännellään kämmenistä erilaisia muotoja katsellaan niiden varjoja lauteilta saunan seinään.
Mummin saunassa on nähty sauna-heppoja, sauna-lohikäärmeitä. sauna-joutsenia ja sauna-hiviöitäkin. Hui...........

Sauna-hepat muuten hirnuukin...Pappa tietää...

>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>

Tämän postauksen tein sen takia koska halusin välittää kaikille mummeille ja papoille viestin siitä miten tärkeitä me isovanhemmat olemme lapsenlapsille. Tietenkin rakastammia heitä ja hoivaamme heitä vanhempien ohella.
Mutta välittäkää omia perinteitä myös heille.

Meillä tämä saunatonttu ja sauna-heppa ovat sellasia juttuja joita mm. pappa on lapsuudessaan saanut kokea. Ja Pappakin on jo tosi vanha (Ellan mielestä :-)..)ja vielä lapsuuden saunaheppoja muistelee.

Usein nämä mukavat tarinat välittyvät isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle. Ja toivon mukaan Ella aikuisena muistaa samoja tarinoita kertoa omille lapsilleen.
Vaaralan Papan tarinoita ovat jo kertaalleen saaneet kuunnella Isot Tytöt.


Hyvää sunnuntaipäivää kaikille blogivierailijoille toivottaa ..


Saa kommentoida ja innolla odotan mielipiteitänne..


-Krisse-

Posted by Picasa

28 kommenttia:

Hallatar kirjoitti...

Ihana!

Tuollaisia isovanhempia nuo lapset muistavat ikuisesti.
Ja siirtävät ihania perinteitä eteenpäin... =)

Sussi kirjoitti...

Mukavalta kuulostaa. Isovanhempien tarinat jäävät taatusti mieleen ja siirtyvät eteenpäin:)

T. Sussi

Krisse /Vaarala kirjoitti...

Hallatar ja Sussi:
Kiitos kommentoinneista.

Clarissa kirjoitti...

Voi miten tätä oli hauska lukea! Kerrot niin elävästi, että tuntuu kuin olisin itsekin siellä mukana tonttuja kurkkimassa. Mikä onni, että Ella on sattunut niitä näkemäänkin. Hauskoja tonttuja, kun mystisesti vilkuttavat :)
Meilläkin on kivoja juttuja kolmevuotiaan tytöntyllerömme kanssa.Hänellä on myös aikamoinen mielikuvitus ja varsinkin nyt joulun aikaan on kaikenlaisia tonttuja näkynyt siellä täällä. Niistä sitten riittää keskustelemista Memmin ja Jejjen (=mummin ja mofan)kanssa. Hän on itsekin "oikea" tonttutyttö, heti aamusta on laitettu tonttulakki päähän ja se päässä mennään nukkumaan.
On niin hauskaa, kun saa pysyä lapsellisena näiden pienten kanssa eikä tule turhan tärkeäksi.
Terveisiä taiteilija-Elalle, hieno kuva!

Nina kirjoitti...

Oikein mukavaa sunnuntaipäivää sinne Vaaralaan!:)
Näin se on, että iso rikkaus ovat lapset ja heidän isovanhempansa. Meidän pojat, kun olivat pieniä, niin elossa olivat myös mummujen vanhemmat eli iso-isovanhemmat.

Kivalta kuulostaa saunareissunne ja varmasti jättää Ellalle, kuten muillekin lapsenlapsillenne arvokkaita muistoja tarinoineen ja leikkeineen!
Ulkosaunassa on aivan oma ihana tunnelmansa ja saunatonttuja siellä taatusti on.

Ihanat mummo ja pappa te olette!:)

Krisse /Vaarala kirjoitti...

Kiitos Nina ja Clarissa.
Lasten kanssa on niin ihana olla. Kieltämättä joskus väsyttävääkin. :-))

maano kirjoitti...

ihana postaus :) olette varmasti ihania isovanhempia :)

elina kirjoitti...

Taas niin mukava juttu, kiitos Krisse.
Saunatonttuja on meidänkin lasten mummulassa ollut ja tietysti ukin Ainolassa.
Mummut ja papat ovat tosi tärkeitä ja minä olen kiitollinen, että tyttärillä oli kaikki isovanhemmat, kun olivat lapsia ja vieläkin heitä on kolme. Meillä oli vielä pikku-mummi ja muorikin silloin kun tyttäret olivat pieniä, nämä isomummit elivät yli yhdeksänkymppisiksi kummatkin.
Varsinkin anoppi ja appi ovat vieläkin tärkeitä tytöille ja aina lomillaan he vierailevat mummulassa ja viihtyvät hyvin. Heillä on omia juttujaan, jotka ovat kulkeneet mukana lapsuudesta saakka esim. tappelusoppa. Se on kesäkeitto, jonka viimeisestä kauhallisesta tulee aina "kinaa" papan ja Martan välillä, sekä suklaapulla (jonka vaan mummu osaa), sitä leivotaan vieläkin Reetalle. Paljon muitakin ihania asioita tytöt ovat saaneet muistoiksi ja eväiksi elämälleen.

Tytti kirjoitti...

Lapset muistavat vielä aikuisenakin tälläiset perinteet,tosi hienoa kun niitä on.
Hieno piirustus,meilläkin oli joskus paperi hukassa ja se piirros oli pakko sitten piirtää seinään,ihan silloin ei niin ´naurattanut mutta myöhemmin kyllä.
Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle ja tervetuloa vierailulle meillekin..

Krisse /Vaarala kirjoitti...

Kiitos Maano, Elina ja Tytti.
Ella on kyllä tuon piirustuksen tehnyt omaan viivalliseen vihkoon mikä on varattu ainoastaan Ellan piirustuksille.
Kun nuo irtopaperille piirretyt niin usein on vaikea säilyttää kaikki tallessa. Nyt kymmenen vuoden päästä Mummi etsii vaan enkelikantisen kirjan eli piirustus vihkon. :-))

päivi kirjoitti...

sunnuntai tervehdys vaaralaan:D
lapsuudessani isovanhempani asuivat samassa suuressa maatalossa, se oli rikkaus jota myös siirrän lapsilleni:D
vanhemman poikani paras kaveri taitaa isäni olla vieläkin <3
minäkin haaveilen ulkosaunasta tai mies varsinkin, ehkäpä se ensi kesänä tuohon takapihalle ilmesyy?:D
mukavaa sunnuntai iltapäivää sinne ja koirille rapsut:D
halein päivi

olivieno kirjoitti...

Kadehdittavaa tuollainen suhde isovanhempien ja lapsen välillä. Meidän lasten isovanhemmat eivät todellakaan menisi lasten kanssa saunaan. Liikaa vaivaa ja meteliä.

Laitoin jo tuonne omaankin kommenttilooraan että lainaa vain hoitsunkuvaa jos haluat!

"Kantriina" kirjoitti...

Aivan ihastuttava saunaperinne teillä :)
Voi kun omaisikin vielä samanmoisen mielikuvituksen kuin lapsena... silloin niitä tonttuja ja keijukaisia näkyikin paljon... ainakin enemmän kuin näin vähän vanhempana :)

Mari kirjoitti...

Tuli niin elävästi mieleen kun me penskana mummolassa saunottiin... Ne on juuri niitä lapsuuden kultaisia muistoja jotka jäävät mieleen. Voi kun omilla lapsillakin olisi tuolaiset isovanhemmat... Heitä mitenkään moittimatta. Hyvää sunnuntai-iltaa!

Marge kirjoitti...

Niin ihana postaus! Tuli hyvä olo! Olin itsekin tunnelmassa mukana. Minunkin mummolassa oli ulkosauna, jossa kävimme aika usein kesät talvet, sillä mummolamme oli lähellä. Ja muistan vieläkin sen vanhan saunan ulko-oven narinan ja saunan koko tunnelman.
Hyvää sunnuntai-illan jatkoa!

mimmuli kirjoitti...

Tippa linsissä luin....arvaas kun tuli oma iso-mummola mieleen....hiivittiin lumessa ulkosaunan...saunassa oli vain kynttilän valo mummo teki varjokuvia....pesi minut ihanalla saippualla (se oli sellainen iso neliö) Olette oikeita aarteita lapsenlapselle

selma kirjoitti...

Mukava tarina ja muistui lapsuus mieleen. Savusaunassa varsinkin asusti Saku saunatonttu ja hevostallissa myös oli se Tallitonttu, joka huolehti hevosistakin. Kyllä tontut kuuluvat meidän perinteeseen vähän sielä sun täällä. Nykyajan sisäsaunoihinkin saa tontut asumaan, kun muistaa vaan kertoa heistä lapsille :)

Krisse /Vaarala kirjoitti...

Sen verran Vaaralan saunasta kerron että sauna sijaitsee talon alakerrassa eli kellarikerroksessa ja sinne mennään ulkokautta rappusia ptikin muutamia metrejä.
Muuta nykyajan lapsilla ei se ole tuttua.
Vaarala kun on 50-luvulla rakennettu rintamamiestalo.

Sirkka kirjoitti...

Naurunpyrähdys tuli milta heti alkuun katsoessani kuvaa...ja tietenkin arvasin heti kuka sen oli piirtänyt:)) IHANA!
Mutta itse tarinaan onpa loistavasti kirjoitettu ja ajatuksiin yhdyn minäkin...niin tärkeitä ja rakkaita! Kunpa kaikki sen muistaisivat ja tietäisivät...ja kunpa kaikilla olisi isovanhemmat, kaikilla kun ei ole.
Usein isovanhemmat jaksavat paremmin olla vielä rakkaitensa kanssa, koska he eivät ole yötä päivää....eikö.
Ulkosaunassa on jo itsestään jotain niin viehättävää, niinkuin kerroit ja matkalla voi tehdä enkelinkuvia...ja muutenkin ulkosauna on hyvä, ei tule kosteutta sisätiloihin.

Sirkka kirjoitti...

Anteeksi Krisse...minä kun en ollut lukennut mitä toiset ovat kirjoittaneet, mut huomasin just nyt tuon sinun siitä saunasta missä se sijaitsee...no mut mennäänhän sinne kuitenkin ulkokautta...hip hei!

Hattaramaa kirjoitti...

Kyllä vaan, meillä Ompukka halusi joulusaunan jälkeen jättää lapsi-tontuille mehua ja aikuisille tontuille olutta. Meillä on myös puulämmitteinen pihasauna, mutta onneksi myös sisällä mini-sähkösauna.

piitis kirjoitti...

Oi, miten tulikaan oma lapsuus mieleen.
Ihana tarina, mukaansa tempaavasti kirjoitettu.
Kyllä on ihanaa olla mummi.
Olette mahtavia isovanhempia.
Terkuin PiitiS

Krisse /Vaarala kirjoitti...

Sirkka:
Sauna ulkona asunnosta on kesällä mukava mutta joskus talvella kun oikein pyryttää, silloin olisi mukavaa lämpimästä mennä suoraan saunaan.
Hattaramaa:
Eikö olekin mukava ulkosauna olla olemassa. Ja mukava että Ompukkakin muistaa tonttuja mehulla ja isommille tontuille muuta..:-))

Hanneloore kirjoitti...

Minulla itselläni on ollut maailman parhaimmat isovanhemmat ja toivoisinkin tämän päivän ukkien ja mummujen osallistuvan enemmän lastenlastensa elämään. Teillä on kyllä lapsosilla onnea kun omistavat tuollaiset isovanhemmat:) Aivan ihastuttava saunaperinne teillä..oikein tuli hyvä lämmin olo kun luin kirjoituksesi.
Sunnuntaiterkuin Hanneloore

Maija kirjoitti...

Kaunis ja lämminhenkinen kirjoitus. Olen itse saanut omistaa myös oikein "kunnon" vanhanajan mummum ja papan, joiden lämpö ja rakkaus on edelleen omassa sydämessä. Heidän luokse oli aina ovi auki ja oltiin odotettuja/kaivattuja rakkaita heille.

Minna kirjoitti...

Oi mikä tarina ja tunnelma. Itse muista vielä mummolan saunan vilpolan tuoksunkin ihan tarkkaan. Melkeinpä joka lauantai käytiin mummolassa saunassa ja sen päälle katsottiin lauantaitanssit...mummo ja minä ekana ja muut sit perässä saunaan. Se oli 70-lukua. Ja elämä ihan erilaista. Eipä ollut kiireitä viikonloppuisin ei. Ei aikuisilla eikä lapsilla. Ihanaa aikaa. Nyt pitää oikein miettiä että milloinka kerkiäis saunottaa kaikki ipanat. Meilläkin sauna eri rakennuksessa. Vanhassa kanalassa...vaikka ihan pk-seudulla asutaankin. Ja on se varmaan jännää lapsista kun hiippailevat sinne saunatakkisiltaan Reinotossut suhisten. Ja puusaunassa muutenkin on tietty ihan omat fiiliksensä. Tuli rätisee kiukaan alla ihanasti.Oikein ihanaa uutta vuotta sinulle, Minna

sateenkaarentaa Ilona kirjoitti...

voi kuulostaa niin ihanalle, muistot on varmasti ihanaisia saunan tunnelmista.
tunnelmallista loppiaista
Ilona

disa kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Pikkusiskolle

Lahjan parhaan jos lapselle antaa vois,
vierelle jonkun kulkua turvaamaan tois,
pölyt tytön polvista pyyhkimään pois.
Onnea, iloa, ihmeitä koettaviksi,
hyviä hetkiä kera rakkaiden elettäviksi,kaiken tään pienelle lahjaksi sois.
Ei pieni puu vielä myrskystä tiedä,
ei pieni puu vielä myrskyä siedä.
Olethan suojana pienelle suuri puu,jotta pienellä juuret vahvistuu.

Kiitos Sirkka!

Kiitos Anne!

Kiitos Possumamma!

Kiitos Possumamma!

Nähdään pian!

see you soon

tausta