+P8230044.JPG)
..joka päivä tulee tapahtumaan jotain uutta.
Lama koettelee perheitä. Joka päivä uutisista kuulee eri yritysten käynnistävän YT-neuvottelut. Silloin kun olin nuori ajattelin aina että sairaanhoitajan työ ei lopu koskaan. Aina ihmiset sairastaa. Ja niinhän se valitettavasti on ollut. Sitä työtä on aina tarjolla.
Silloin kun Kamu on valmistunut omaan ammattiinsa, puutalousinsinööriksi, ajattelin samalla tavalla. Ei Suomesta puu lopu ja paperitehtaat pyörivät Suomessa aina.
Nyt lama koettelee täällä Kotkan seudulla sekä sahateollisuutta että paperiteollisuutta.
Sen olemme mekin saaneet kokea. Valitettavasti.
Työpaikkalomautukset ovat meidän perheessä totista tätä päivää. Kamu elokuusta asti lomautettu. Viikko töitä ja kaksi viikkoa lomautusta. Työn piti jatkua normaalisti marraskuun alusta, kun uudet neuvottelut käynnistyivät ja lomautukset jatkuu koko loppuvuoden aina helmikuuhun asti.
Kun ensijärkytykseltä selvisin aloin ajattelemaan tulevaa loppuvuotta ja alkavaa uutta vuotta.
Nyt ollaan suu soukemmalla ja mietitään mihin rahaa kulutetaan. Se on joskus vaikeaa kun on tottunut että voi ostaa mitä mieli tekee, matkustella minne haluaa ja syödä ravintolassa milloin haluaa.
Ja haikealla mielellä mietin asuinkumppanin ja puolison mietteitä. Aina tottunut tekemään työtä ja nyt joka päivä kotona.Töitähän kotona aina riittää, mutta se kotona olo saattaa aiheuttaa joskus eripuraa. Molemmat on tottuneet että on omaa aikaa ja saa olla välillä yksin. Kamu kaukosäätimen kanssa ja Mummi katselemassa sohvan nurkalta ihan itsekseen sisustusohjelmia. Nyt ollaan nokikkain joka päivä 24 tuntia vuorokaudessa..
Mutta yritetään selvitä tästä uudesta elämäntilanteesta hurtilla huumorilla ja yhteisillä tulevaisuuden suunnitelmilla.
Ja positiivisella ajattelulla sitä on ennenkin päästy päivä kerrallaan eteenpäin.
Onko teitä blogiystävät lama kouraissut nyt tai joskus aikaisemmin?
Mukavaa marraskuun alkavaa viikkoa!
Nauttikaa läheistenne seurasta ja ystävistä, molemmat ovat elämässämme tärkeitä.
-Vaaralan Krisse-
18 kommenttia:
Meillä on useita vuosia ollut tilanne, että mies tekee lokakuusta maaliskuun loppuun puolikasta työpäivää, se ratkaisu ei tosin johdu lamasta. Taloudellisesti se aika on tiukempaa, mutta olen kokenut sen jollain tapaa antoisanakin. Suuressa perheessä työsarkaa riittää kotonakin ja talon remontit edistyy paremmin tuona aikana. Jostain menoista on tingittävä ja me tingitään se mielummin matkustelusta kuin jokapäiväisistä tarvikkeista (ruuasta/vaatteista). Huumorilla pääsee pitkälle, eikä mielikuvituksestakaan haittaa ole ;)
Meihin ei ole lama ainakaan vielä vaikuttanut mitenkään. Kukkaron nyöriä on pikkulapsiperheessä, minun äitiyslomani ja hoitovapaan ajan kirristetty muutenkin. Mutta kamalia ovat nämä uutiset, joita tulee joka päivä tuutin täydeltä tiedotusvälineistä. Kamullesi toivon kovasti jaksamista tuossa epävakaassa tilanteessa. Sinulle myös. Uskon, että oman ajan kaipuu on molemmilla kova, kun siihen on tottunut. Omaa aikaa minäkin jo kaipaan ja sitähän nyt saankin vuoden vaihteen jälkeen palatessani töihin. Tietty sitten taas haikeana vien lapseni hoitoon ja harmittelen vähäistä aikaa heidän kanssaan. Jokaisessa asiassa on mielestäni edes hitusen varran jotain positiivistakin.. Yritetään ajatella siten vaikeinakin aikoina. Jaksamista, elämän iloa unohtamatta!
meillä minä olen työttömänä , ja olen tilanteeseeni tyytyväinen (varmaan harvinaista) nautin kotona olosta ja lapset myös , pienemmällä ei varhaisia herätyksiä ja esikoinen koulusta kotiin ja mamma vastassa :) muutenki olen miettinyt alan vaihtoa mut sopivaa työpaikkaa ei ole kohalle sattunut . ja tämänpäivän hoitomaksuilla ja naisala palkoilla ei paljoa enempi käteen jäis ku nytkään ku kuitenki olen liitoinpäivillä :)
Viimeksi kun oli lama, olin vielä vanhempien luona turvassa:) Nyt menee ihan kivasti, toivotaan saman menon jatkuvan. Kaikesta huolimatta oikein mukavaa maanantai-iltaa:)
Meillä oli mies lomautettuna rakentamisen aikaan. Se oli rankkaa, itse äitiyslomalla joten penniä piti totisesti venyttää! Ei miestä silti kotosalla näkynyt, hän oli tietysti rakennuksella kukonlaulusta yömyöhään. Välillä olin tulla hulluksi yksin lasten kanssa! Mutta miestähän se tietysti kouraisi henkisesti, oli jotenkin niin nöyryyttävää, varsinkin kun paljastui että lomautus oli tehty väärin perustein ja entinen pomo uhkaili että jos siitä nostaa äläkän niin mitään työtä ei tule koskaan saamaan... Eihän tuollaiseen uhkailuun saisi suostua, mutta senhetken realiteetit tekivät varovaiseksi; talo oli saatava valmiiksi ja perhe elätettävänä. Jälkeenpäin on voinut kuvitella että talonrakennukselle lomautus oli parasta mitä saattoi tapahtua, mutta muistan kyllä karmivan todenmukaisesti sen tunteen että tämä on kamalinta mitä ihmiselle voi sattua, myös minulle, ero oli lähellä. Onneksi siitä selvittiin ja lopulta kun mies pyydettiin töihin piti oikein neuvotella josko se tapahtuisi kuitenkin vähän myöhemmin kun niitä talohommia oli vielä niin paljon. Koettelemukset vahvistavat, ja niistä voi joskus löytää hyvänkin puolen. Juuri sillähetkellä sitä on kyllä vaikea uskoa.
Oikein paljon rohkeutta ja uskoa parempaan, pakko sen laman on joskus loppua.
Olet aina niin iloinen ja positiivinen, joten uskon että selviätte tuostakin koettelemuksesta.
"You will not find happiness
by searching for what's missing
You will find happiness
by finding what you have." Yritän omalla kohdallani pitää nuo sanat mielessäni. Joskus se on helppoa, joskus vaikeampaa.
Moi Krisukka!
Kyllä te pärjäätte, onneksi Kamu on tekevä mies, en osaa kuvitella sitä miestä sohvaperunana ollenkaan. Mieli pysyy virkeänä kun keksii pientä(kin) puuhastelua päivänsä ratoksi. Meitä ei (ainakaan vielä, täytyy koputtaa maalaamatonta puuta) ole lama kouraissut mutta mistäpäs sen koskaan tietää milloin se tapahtuu...
Minä en tiedä tästä lamasta mitään. Meillä vaikeudet sattuivat lamojen väliin ja sitä onkin sitten piisannut.
Minä sairastuin ensin ja sitten mies. Mies sanottiin irti, kun oli ollut pitkällä sairaslomalla, eikä koskaan tiedä milloin taas sairastuu. Se oli laitonta, mutta ei ollut voimia taistella ja turhaa se olisi ollutkin. Suuri firma tekee mitä haluaa ja vähän miehen potkujen jälkeen kännykkäyhtiön muista irtisanomisista oli ohjelmaa tv:ssäkin. Lapset asuivat vielä kotona ja opiskelut oli alkutaipaleella. Meidän perheen nettotulot tippuivat vajaaseen kolmannekseen siitä mitä olivat olleet.
Koti piti myydä ja vaihdoimme kotia seitsemän kertaa lyhyessä ajassa. Velkaannuttiin ja sairastuttiin, lapset lähtivät maailmalle ja mies jäi mielenterveyssyistä eläkkeelle.
Olemme olleet jo viisivuotta kaikki ajat yhdessä ja tottakai se joskus rassaa.
Nyt on viimeisin takapakki tullut perheeseen alkoholismin muodossa ja se vasta on taistelua.
Matkustamiseen ja ostelemiseen en juurikaan ole päässyt tottumaan ja viihdyn kotona mainiosti, joskus kyllä olisi mukavaa olla viikko ihan yksin, mutta se ei ole mahdollista. Kai tämä on sitä läheisriippuvuutta.
Täällä on risukasa, mutta se paiste on jossain muualla.
Toivottavasti siellä paistaa, edes välillä.
Voimia teille molemmille.
Kiitän sydämmestäni teitä kaikkia jotka olette kommentoinet postaustani. odotin enemmän ajatuksia muilta .. mutta ehkä on vaikea ottaa kantaa jos itsellä ei ole vastaavanlaista tilannetta.
Mutta Teille kaikille kiitos kommenteista.
-Krisse-
Kiitos vierailustasi Krisse! Paljon voimia teille tilanteeseen ja toivotaan, että helpottaa pian!!!
Meilläkin on yrityskuvioissa monta soppaa selvitelty ja ahdingossa oltu monta vuotta. En jaksa enää edes ajatella niitä aikoja, rankkoja olivat...ja sellaisia, joita moni meidän ikäinen ei vielä ole joutunut edes kokemaan, muuta en viitsi niistä kertoa.. Selvitty on niistä ja aika parantaa haavat. Sanotaan nyt näin. Tällä hetkellä tilanteemme on hyvä.
Luin suurella myötätunnolla tekstiäsi. Omakohtaisesti on kokemusta 1990-luvun lamasta, valmistuin yliopistosta juuri pahimpaan lamaan (kuten aviomieskin) ja sen laman jäljet näkyvät omalla tavallaan yhä edelleen elämässämme.
Jaksamista ja uskoa parempaan.
Lämmöllä t. sussi
Meidän perhettä kosketti UPM:n isot työnseisautukset toissa vuonna. Mies oli työsulussa työnantajan toimesta kolmisen kuukautta. Tiukaksi veti 5-henkisellä perheellä, kun minäkin vain silloin osa-aikaisesti työssä.
Saa nähdä mitä vielä tuleman pitää. Toistaiseksi miehellä, joka ei ole ns. paperimies, vaikka UPM:llä on kirjoilla, ei ole huolta, koska työskentelee Kymillä voimalaitoksella ja sähköä täytyy tuottaa UPM:n lisäksi mm. KSS:lle, joten sen ei ainakaan näillä näkymin uskoisi pysähtyvän.
Lattia heiluu nyt kaikkialla maailmassa ja vain markkinavoimat jyllää. Moni joutuu alkaa miettiä tosissaan varasuunnitelmaa, miten turvata elantonsa. Työt alkavat olla lyhytkestoisia projekteja, ei siis saa välttämättä vakipaikkaa jne.
Kyllä siis huolestuttaa ja etenkin, kun ajattelen meidän lapsiamme, jotka nyt aloittelevat oman elämänsä rakentamista. Millainen heidän tulevaisuudestaan oikeastaan tulee. Maailma kun alkaa olla toinen.
Meillä mies on täyspäiväisessä työssä ja supistukset eivät (vielä) näy hänen työpaikallaan. Tosin jonkinlaisia uhkakuvia on väläytelty heilläkin... Avioliittomme alkupuolella mies oli työtön ja teki sittemmin pari vuotta osa-aikatyötä. Nyt on töitä onneksi riittänyt virkaan pääsyn jälkeen jo yli 15 vuotta. Minä olen ollut virastani jo nelisen vuotta enemmän ja vähemmän sairauslomilla ja viimeiset kaksi vuotta kuntoutustuella, jolle nyt haetaan jatkoa, joten omat tuloni ovat tippuneet noin puoleksi normaalipalkastani. Lapsissa heikentynyt työtilanne näkyy kuitenkin eniten; poika opiskelijana tarvitsisi kovasti lisäansioita, mutta pikkuduunitkin ovat nykyään kortilla. Tytär pitää välivuotta ja elää työmarkkinatuella, jonka tienaa työharjoittelulla. Silläkään ei vuokran jälkeen juuri herroiksi eletä! Me olemme onneksi jo mm talovelkamme saaneet maksettua, mutta lasten tulevaisuus mietityttää kovasti....
Meitä onneksi lama ole vielä koetellut ja sormet kyynerpäitä myöten ristiin että ei koettele jatkossakaan. Täällä Alankomaissa en ole vielä huomannut laman vaikutuksia, mitä nyt pankkimaailmassa on ollut hieman tuulista.
Mutta kyllä tekin tästä vielä selviätte! Ja kuten sanoit, huumori auttaa, ja varmasti ystävät myös jos on tarvis.
Ilo, rauha ja onnellisuus...jipii siis se kun vihdoin ja viimein lukuisista yrityksistä huolimatta... pääsin tänne!.Mutta nyt! Jipii:)
Siis aiheeseen...
Vuonna 1993 tuli lama kuin kirkkaalta taivaalta...aivankuin yhdessä yössä...silloisessa yrityksestä irtisanottiin useita ihmisiä tuotannollisista ja taloudellisista syistä, minäkin tulin iltavuoroon ja samassa sain lähteä ilmoittautumaan työnvälitystoimistoon. Olin ollut kyseissä työssä 20 vuotta...no sain puolen vuoden palkan ilman työvelvoitetta...silloiset asuntolainat päällä...mutta onneksi kuuluin liittoon, etten jäänyt ihan tyhjän päälle. Ajattelin silloin tämähän on minun onnelista aikaani, puoli vuotta kyllähän minä aina työtä sitten saan...melkein kaksi vuottahan siinä vierähti, kun sain työpaikan. Maksoin aina puolet asuntolainasta sekä ruuasta ja laskuista ja hyvin pärjättiin.
Ajattelin aina, että terveitähän tässä ollaan ja kaikki muuten hyvin ihanat lapset ja mies. Iloinen mieli ja hyvät ystävät ja mieleiset
harrastukset, jotka ei maksaneet mitään. Nyt olen sairaslomalla ollut elokuusta lähtien vuoden loppuun, olen ollut myös jo vuoden osa aikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä. Kela ei maksa minulle päivärahaa, koska en ole heidän mukaan työkyvytön. Valitus on lähtenyt eteenpäin, joten sitä tässä toivossa odottelen...samoin odotan kokoaikaista sairaseläkettä...et näin täällä porskutellaan päivästä toiseen...tämä on elämää ei sen enempää.
Vaikeudet on sitä varten, että ne voitetaan! Eiks je! Mut vielä kertaalleen, kiva kun pääsin vihdoin sivuillesi:)
Meillä ei lama ole vielä tuntunut, omalla työpaikallani ei koskaan ole ollut lomautusuhkaa ja joka vuosi parannamme tulosta. Mieheni suurimmat asiakkaat ovat puuteollisuudesta ja vaikka vielä myynti on nousussa en edes uskalla ajatella kuinka kauan.
Rahaa ei koskaan ole ollut liiaksi, olin lähes kymmenen vuotta yksin tyttäreni kanssa, olen opiskellut ja pienellä rahalla yrittänyt toimeen tulla. Jotenkin on aina selvitty eikä ruoka ole koskaan pöydästä loppunut, mutta muusta onkin sitten jouduttu tinkimään. Ainoa mikä harmittaa nyt lähes nelikymppisenä on se etten koskaan ole pystynyt ostamaan omaa kotia. No, se haave elää ja toivon sitä lähivuosina toteutuvaksi.
Voimia teille ja toivottavasti tästä lamasta selvitään vähin vaurioin! Onneksi teillä on toisenne:)
Hei taas. Jos vain kelpaa,niin hae tunnustus blogistani...
Kirjoitin kommentin tähän silloin kun postasit aiheesta, mutta jotenkin olen vissiin sössinyt, kun ei kommenttiani löytynyt. Mutta siis hengitystä pidätellään. Mies on yrittäjä, myy sahatavaraa lähinnä eurooppaan, kaikkihan tietää miten siellä menee (TODELLA HUONOSTI) joten siis huonoja aikoja odotellaan ja vielä kun itse olen siinä samassa yrityksessä töissä.
Tsemppiä sinulle ja kamulle, koitetaan selvitä tästäkin. Itse olemme niin nuoria ettemme ole oppineet kuluttamaan. Lähimenneisyydessä on opiskelut, hoitovapaat, talonrakennus... joten ei ole ollut mahdollisuuksia leveään elämään, mutta toki omakotitalossa on omat kulunsa, toivonkin että kykenemme ne hoitamaan tulevaisuudessakin.
Lähetä kommentti