Lukijat

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Tulppaanien aika....

Pian se alkaa
maailman upein
kaikista kaunein
kevätkonsertti




Sinne ei lippuja,
aivan ilmaista
joka aamuinen
musiikki


Kilvan laulavat
sävelet kauneimmat,
sydämen
syvyydestä
ilmoille antavat


Tuovat auringon
sekä kevään,
antavat meille
ilmaiset eväät
tulevaan kesään


Nauti sydämesi
pohjasta
sieluusi asti,
lintujen kevätkonserti
aivan ilmaiseksi. 
-Aarre runot/ Onija-


Auringosta ja linnunlaulusta lumen keskellä nauttien....

Keväistä keskiviikkoa!

-Krisse-







torstai 24. maaliskuuta 2011

Kiikkuva kenkä.....

Viime keväänä ostin itselleni ensimmäiset MBT- kengät. Erinomaiset lenkkeillä. Eihän ne kauniit ole mutta väliäkö sillä kunhan kävelyasento on hyvä ja selkä ja jalat tykkää.
Tällaiset...


Nyt lisäsin lenkkikenkävarastoa hieman kevyemmällä ja "kauniimmalla" mallilla.
Ja odottelen että tiet sulaa. Minä kömpelys en voi ajatellakkaan lähteä kävelemään ennenkuin kaikki lumi on sulanut. Kaatumisvaara on suuri tällä huonolla  tasapainolla. Nämä kengät ovat hyvä apu tasapainon harjoittamiseen.




Masai kenkien kaareva pohja edellyttää, että otat askeleet korostetusti kantapää edellä, jolloin siis varpaat automaattisesti nousevat enemmän pystyyn kuin normaalisti. Nilkan lihakset tekevät tehokkaasti töitä ja akillesjänne venyy. Kun näin askeltaa, kenkä toimii kuin uni ja kävely on kepeää ja keinuvaa. (Kopioitu teksti)

Kerro onko sinulla omia kokemuksia tällaisista kengistä. Minä tykkään!!

-Krisse-

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Mikä on se oikea....väri....

Kävin muutamia vuosia sitten värianalyysissä kun haluasin varmistaa mikä on minun värivuodenaikani.
Luulin että olen talvi..mutta en ole, olen 

SYKSY

Mukaan sain käsilaukkuun mahtuvan väripassin. Todella harvoin sitä tulee käytettyä. 
Muka tiedän mikä on mun väri. Tai ainakin luulin tietäväni.

Mustaa en saisi käyttää ollenkaan mutta kummallisestihan sitä kerääntyy vaatekaappiin.
Mitäs ootte mieltä..värianalyysistä?




-Krisse-

torstai 17. maaliskuuta 2011

Kevättä ja karkotetta...

 Vaaralan vanhin kissa Helmi 15v on oikein urakalla alkanut terottaa kynsiään sohvan reunoihin. Alakerran sohva on niin kamalan näköinen ja raavittu.


Yläkerran sohvaan on yritystä myös ollut. Emäntä on hyvin hyvin vihainen.....argh...
Eläinkauppaan tänään ja sielltä ostettiin kissan karkotetta. Sellaista luonnonmukaista mikä ei ole eläimille vaarallinen vaan eteeriset öljyt karkottaa kissan niin ettei se mene lähelle sellaista tavaraa missä tätä ainetta on.



Muutama tippa pumpuliin ja sillä töpötellään..no nyt on töpötelty Vaaralan sohvat. Ja seuraillaan mitä tapahtuu eli toiveissa on ettei tapahdu mitään...

Jos ajattelit että kannattaisi laittaa kissoille raapimispuu..meillä on ..ei auta....

Meillä täällä todella kaunis aurinkoinen ilma. Ei haluaisi olla sisällä. Mutta pakolliset hommat odottavat.







Kauppareissulla tarttui mukaan helmililjoja jotka viela nupussaan mutta maltan odottaa..kyllä ne aukeavat. Nuppuja on nimittäin tosi tosi monta.
Vaaleanpunainen tulilatva ostoskassissa myös koristamaan makkarin lipaston.

Aurinkoista kevään odotusta !

-Krisse-

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Uhuu...lähikuvaa..mistä??

Siipien Suojassa blogin haaste....




Tätä käytetään joka päivä...mie rrrakastan tätä....
Mikähän se on?

Tämä rauhoittaa minua ..voisin katsella tätä tuntikausia...

Nämäkin tekee samanlaisen fiiliksen...

Joskus se on tämän vieressä..

Täälläkin se on joskus...

Tässä se sitten on..

Tänään se köllöttää tässä pöydällä...

SUOLALYHTY


Puhtaasta himalajan kristallisuolasta valmistettu mahtava lyhty tuikkukynttilöille.
Suolalyhty parantaa sisäilman laatua tutkitusti.

-Krisse-





sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Yksi huone uusittu

......Ja se on makkari. Vaaralan väki on muuttanut alakertaan nukkumaan. Yksi yö takana ja suoraansanottuna..ei oikein osannut nukkua. Toivottavasti ensi yönä olisi eri juttu.

Kyllä tuntuu että tilat pieneni. Olkkarin ja makkarin välillä liukuovat. Olisin niin halunnut pariovet lasilla mutta meillä ei ole kartanoa vaan pikkuinen 50-luvun rintsikka. Tilanpuutteen vuoksi päädyttiin Kirenan liukuoviin.
Olisi ne saanut laseillakin mutta mun asuinkumppani Kamu näkee silmäluomienkin läpi valon ja eihän sen nukkumisesta olisi tullut mitään kun koko alakerta olisi pitänyt pimentää. Siis läpinäkymättämät tilanjakajat.....

Ja tässä muutamia kuvia .













Keittiöön siirtyi ruokapaikka. Ei ole enää ruokahuonetta mutta ei haittaa. Ruokapöytä tuoleineen sai hoitopaikan siskon huushollissa. 
Osto- ja myyntiliikkeestä haettiin pöytä ja kaksi tuolia ja nyt aamupalalla istuessa näkee taas ikkunasta ulos. Siis palattu entiseen 15 vuoden takaiseen tilaan.

Ensiviikolla siirrytään yläkertaan. Entinen makkari muuttuu kirjastoksi ja lasten vierailutilaksi. Ja nykyinen tyttöjen huone...se on vielä arvoitus mikä siitä tulee.

Mukavaa sunnuntaita..meillä tuoksuu ruoka. Kamulla pihvit paistumassa. Nam...

-Krisse-












torstai 10. maaliskuuta 2011

Ja eurolla tapettia....

..Tuli Vaaralan uuden makkarin (ent. ruokahuone) seinälle. 
Saapas nähdä kuinka kauan se siellä on ennenkuin menee vaihtoon. Nyt saa olla.









Ei kovin paljon puutu että päästään alakertaan nukkumaan.

-Krisse-



LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Pikkusiskolle

Lahjan parhaan jos lapselle antaa vois,
vierelle jonkun kulkua turvaamaan tois,
pölyt tytön polvista pyyhkimään pois.
Onnea, iloa, ihmeitä koettaviksi,
hyviä hetkiä kera rakkaiden elettäviksi,kaiken tään pienelle lahjaksi sois.
Ei pieni puu vielä myrskystä tiedä,
ei pieni puu vielä myrskyä siedä.
Olethan suojana pienelle suuri puu,jotta pienellä juuret vahvistuu.

Kiitos Sirkka!

Kiitos Anne!

Kiitos Possumamma!

Kiitos Possumamma!

Nähdään pian!

see you soon

tausta

Powered By Blogger