..ja lehdet puiston...
..saa hehkumaan...
..saa loistoaan.....
Kun ikävyys...
..niin kauniin muiston...
..voi synnyttää..vaikk suru jää.
Hetken lehdet nuo vielä hehkuu..
On loisto tuo jo viimeinen..
Ovat muistojemme lehdet kuolleet...
Ne mennessään vei tuulonen....
Ei ole vielä tuuli vienyt lehtiä mennessään, ainakaan Vaaralan pihalta.
En koskaan aikaisemmin ole ollut syksyn ihailija. Enemminkin olen inhonnut syksyä. Onkohan mikä ollut syynä kun nyt syksy tuntuu mukavalta. Olen nauttinut kynttilöistä ja ulkona riehuvasta tuulesta. Sateestakin....ihmettelen vaan miksi??
Jotenkin olen tuntenut jotain ihmeellistä luopumisen tunnetta. Miettinyt sitä kuinka kauan täällä Vaaralassa vielä jaksetaan asustaa. Asuahan täällä jaksaa vaan kuka jaksaa tehdä kaikki vanhan talon korjaukset ja pihan työt.
Toisella erittäin paha selkävaiva ja minä vammajalkainen....
Harkinnassa on ollut muutto kaupunkiin. Ei vaan haluaisi millään täältä lähteä. Jaksaako Kamu istua illat sisällä ilman mitään näpertelyä..kaipaanko minä pihan kukkia...linnunlaulua...
Mutta vanhuus ei tule yksin. Se tulee kaikenlaisten vaivojen kanssa...ennemmin tai myöhemmin.
Sen tuvan muistan vieläkin
Ja pihanurmikon
Ja kukkamaan ja lehmihaan
Ja pientareella mansikat
Ja pihapuussa pienet omenat...
Maailman pihamaat,
Suuret ja loistokkaat,
Ei voita kotipihaa milloinkaan.
Ei voita maailman pihamaat,
Suuret ja loistokkaat,
Ei voita kotipihaa milloinkaan
 |
| Sen pihan, josta kerran lähdin kulkemaan, Niin kuin kuljetaan maailman pihamaille, Tahdon nähdä aina uudestaan, Kunne kulkuni johtaakaan. |
Aurinkoista ihanaa viikonloppua teille kaikille jotka täällä vierailette.
-Vaaralan emäntä-
10 kommenttia:
Tulipas haikea mieli kun luin postauksesi. Pelkkä ajatuskin, että joskus lähdette Vaaralasta, tuntuu pahalta..mutta sellaista elämä on. Enpä tiedä itsekään kuinka kauan jaksan ja viitsin touhuta pihalla, nyyh !
-Kissu-
itsellenikin tuli ihan tippa linssiin kun ajattelin että ei oltais täällä...mutta katsellaan...
Sitä samaa myös sinulle!
Ihanaa viikonloppua Villa Vaaralaan!
Tulipa surullinen mieli lukiessani tätä,vanhuus ei tule yksin,se laittaa miettimään meidät jokaisen.:)Mukavaa viikonloppua sinulle!
Siellä on niin kaunista,vaikeaa on omasta kodista luopua. Tiedän monta, jotka ovat samaa pohtineet...
Höh! Eihän lähteminen ikinä ole ainut vaihtoehto. Voittehan ostaa tarvitsemanne avun ja tehdä itse sen mitä jaksatte! Tai sitten niin, että harkittu muutos on aina hyvästä. Eikä sun puutarhassa näytä syksykään vielä olevan, kesäkukat niin kauniina edelleen! Tsemppiä ja positiivisia ajatuksia!!
Kiitos kommenteista..ei lähtö ole ainut vaihtoehto mutta en halua asua omakotitalossa jos en itse pysty tekemään hommia..eikä se onnistu tuolta ukkokullaltakaan...:-))
Mutta joskus mielen valtaa haikeus..joka onneksi menee ohi.
Kiitos Ankille ..:-))
Krisse... Voi miten kauniita kuvia, kauniita sanoja... Minulle tuli itku. Kauneudesta ja ikävästä.
Tavallaan tiedän, mitä tunnet kertoessasi tuosta kaikesta. Isäni kuoltua moni on patistanut äitiäni pois peltojen ja metsän keskeltä "kun talvikin on tulossa". Äiti haluaa yhä olla kotona, missä ovat muistot. Onneksi voimme paljon järjestelyiden turvin helpottaa hänen elämäänsä, lumityöt voi teettää jne.
Uskon, että sitten kun sinusta (ja äidistäni tuolla kaukana) tuntuu liian raskaalta kaikki omakotitalon työt, tulee sisäinen tunne siitä, milloin tuntuu oikealta ja sopivalta vaihtaa maisemaa.
Mutta nyt, nauttikaa Kamun kanssa kauniista kodistanne. Haikeus on osa elämää kaikessa kauneudessaan, jonka luo se mitä on ja mitä on ollut.
Viikonloppuhalit Vaaralan Emännälle....
kiitos Vernalle kauniista kannustavasta kommentisra. Myö mietitään ja katsellaan...
Lähetä kommentti